Rudolf Wanzl oli vuosikymmenten kuluessa osoittanut olevansa avarakatseinen ja innovatiivinen yrittäjä. Hänen mottonsa oli: "Investoimme kaiken mitä ansaitsemme maaperään, kallioon ja maahan." Kolme kuukautta ennen Berliinin muurin murtumista heinäkuussa 1989 käännettiin ensimmäiset lapiolliset maata neljännen tehtaan rakentamiseksi. Oli selvää, että edessä tulisi olemaan valtava projekti. Onni oli kuitenkin Rudolf Wanzlille armollinen kumppani: Lokakuussa 1990 Saksojen yhdistyessä avattiin uusi tehdas, jossa oli laajemmat tuotantotilat. Juhlimiseen ei kuitenkaan jäänyt paljon aikaa, sillä ostosvaunujen ja myymäläelementtien tarve uusissa liittovaltioissa oli valtava. Supermarketteja nousi kuin sieniä sateella. Pelloille pystytettiin telttoja ostospaikoiksi, kassapöytiä kyhättiin kuormalavojen päälle ja kaikki uudet myymälät varustettiin suurella määrällä ostosvaunuja.

Itä-Saksassa asuvat pääsivät viimein nauttimaan kaikista niistä asioista, jotka lännessä olivat jo pitkään olleet itsestäänselvyyksiä. Jotta tuotteet saataisiin toimitettua määräaikojen puitteissa, Wanzlilla komennettiin Kaikki miehet liukuhihnalle!. Sunnuntaista tuli työpäivä, ja hallinnon työntekijöistä tuli myös ahkeria apulaisia tuotantoon. Monien kenttätyöntekijöidenkin piti omien töidensä lisäksi raataa hihnan ääressä sunnuntaisinkin. Heidän rinnallaan työskenteli kuitenkin myös itse yrittäjäperhe. Wanzlin onneksi uusissa halleissa oli riittävästi tilaa ja resursseja, jotta tuotteet pystyttiin toimittamaan aikataulussa ja takaamaan Wanzlin totuttu laatu. Yrityksen perustajan kaukonäköisyys, sopiva ajankohta ja työntekijöiden kuukausia kestänyt yhteistyö takasivat, että Wanzlin markkinaosuudet kasvoivat tasaisesti muurin murtumista seuranneina vuosina. Henkilöstömäärä ja liikevaihto kasvoivat nopeasti, ja Wanzl oli pian alueen suurimpia työnantajia.